“Sotavankien ja siviili-internoitujen sodanaikainen kuolleisuus Suomessa”

Suomen sotilasviranoimaisten leireillä kuoli talvi-, jatko- ja Lapin sodan aikana lähes 24 000 sotavankia ja siviilihenkilöä. Erityisen tuhoisa oli vuosi 1942, jolloin yli 19 000 leiriläistä menehtyi. Teoksessa selvitellään laajoihin tilastotietoihin perustuen sodanaikaisen huollon toimenpiteitä, yleistä ravintotilannetta, terveydenhuoltoa ja syitä, jotka johtivat rajuihin kuolleisuuslukuihin. Valtaosa leiriläisistä kuoli tauteihin ja pieni osa vartiomiehistön ja päällystön luoteihin. Heikon ravintotilanteen takia sotavankien ja siviili-internoitujen ruoka-annokset olivat niukkoja. Päämajan muonitusohjeiden mukaiset päiväannokset riitivät sotavankien elintoimintojen ylläpitämiseksi, mutta ruokajakelussa ilmeni muita ongelmia: huoltoporras, päällystö, vartiomiehistö ja suomalaisten suosimat luottovangit anastivat osan leiriläisille tarkoitetusta niukasta muonasta.
Lars Westerlund vertaa Suomen olosuhteita siihen, miten Saksa ja Neuvostoliitto järjestivät sotavankien huollon sodan eri vaiheissa ja mitä kansainväliset sotavankeja koskevat sopimukset olisivat edellyttäneet. Westerlundin tutkimus perustuu Kansallisarkiston laajaan tutkimushankkeesen Suomi, sotavangit ja ihimisluovutukset 1939-55. Hän on käyttänyt lähteensä sotavankien ja siviilileiriläisten henkilökortteja ja muuta hankalasti hajallaan olevaa aineistoa. Kirjaa täydentää runsas, monin osin aiemmin julkaisematon kuvitus, joka paljastaa konkreettisen leiritodellisuuden kaunistelemattomana.