Suomalaiset vapaaehtoisjoukot tekivät vuosina 1918-1922 useita heimosodiksi kutsuttuja aseellisia retkiä Itä-Karjalaan, Inkeriin, Petsamoon ja Viroon. Heimosotaretkien tarkoituksena oli suomensukuisten heimojen asuinaalueiden irrottaminen sisällissotaan ajautuneesta Neuvosto-Venäjästä: tavoitteena oli joko niide isenäistäminen tai liittäminen yhdeksi suureksi Suomeksi. Heimosoturit näkivät toimiensa oikeutuksen kumpuavan kansojen itsemääräämisoikeudesta – opista, joka ensimmäisen maailmansodan vuosina oli kulovalkean tavoin levinnyt ympäri Euroopan ja josta vasta itsenäistynyt Suomikin oli esimerkki.
Tähän teokseen saakka heimosodat on ollut ainoa Suomen viime vuosisadalla käymistä sotakokonaisuuksista, josta on puuttunut ajatasainen yleisesitys. Jussi Niinistön asiantuntevaa ja sujuvaa kerrontaa tukee yksityisarkistoihin pohjautuva runsas ja harvinaislaatuinen kuvitus.
FT, Suomen poulustusministeri Jussi Niinistö on julkaissut useita tietokirjoja. Niinistö on Suomen historian dosentti Helsingin yliopistossa Suomen sotahirstorian dosentti Maanpuolustuskorkeakoulussa.
Ülevaated
Pole ühtegi ülevaadet.